12.

Yö on saapunut, tunnen kuinka olennot hiipii varjoissa. Ne on tulossa tuhoamaan. 

Ei valo kanna näin pimeässä. Olennoilla on hyvä olla. Mä vapisen peloissani. Painajaisten yö on tulossa.  

Hiljaa istun sängyllä, koira nukkuu lattialla. Tästä tietää ettei pimeyden olennot ole todellisia, ne elää pääni sisällä. 

Aika ei kulu, uni ei tule. Shhh.. jos koitan vain olla hiljaa peiton alla? 

11.

Miksi mä oon? Kuka mä oon? 

Kun aurinko laskee, pimeän olennot saavat liikaa valtaa. Ne vaan hiipivät päiväsaikaan varjoissa, yöllä varjot valtaa koko maailman ja silloin, ne hyökkäävät, silloin olen heikoimmillani, ne pääsevät mustaamaan mieleni, jolloin aamulla, en jaksa enää hengittää. Mä taistelen päivästä toiseen, viikosta toiseen. Viikot vaihtuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Mulla ei ole elämää, se mitä muut sanovat elämiseksi, on mulle pelkkää taistelua. Mä olen aamuisin kuollut, illalla vielä kuolleempi. Mä väsyn päivä päivältä. Mä olen jo niin väsynyt, että olen valmis kuolemaan. Kuolema on ainut tie, pois tästä helvetistä jota elämäksi kutsutaan.
Musta tuntuu että joku kaunis hetki, kaikki muuttuu historiaksi.

Mä en ole ikinä ollut näin valmis.
En ikinä.
Tähdet tuikkivat mieleni taivaalla. Mä makaan pellolla odottaen että aikani on täynnä. Pian se tapahtuu. Nousen ylös ja tähdeksi muutun. Sitten mä olen poissa. Mua ei saa rukoilemallakaan takaisin. Mä odotan. Hiljaista avunpyyntöäkään ei enää kuulu. Mä en ole ikinä ollut näin tosissani. Mä olen luottanut ennen ihmisiin, luottanut että he auttavat, en enää.