16.

Pimeä saapuu, hiipii hiljaa selkäni taakse. mä lopun kohta. 

Pitäisikö mun vaan nukahtaa ja antaa pimeän laskeutua ylleni. 

15.

Pimeyteen on vielä hetki aikaa.

Mutta kello löi kahdeksan.

Hirviöt alkavat jo liikehtiä. 

Ne aikoo jotain. 

Pimeäkään ei ole vielä saapunut ja ne ovat jo näin levottomia.

14.

Matka kohti parantumista? 

Toivotonta. 

Mä en parane koskaan. 

Pimeys valtaa huoneen,

Yksinäinen lamppu hohtaa nurkan takana.

Mutta mä oon pimeydessä. 

Mieleni pakeni kauas pois. 

Jättäen kehoni pimeyden armoille.

Mieleni piiloutui valoon.

Kehoni ei pääse sinne. 

Pimeyden demonit tulee kohta tappaakseen. 

13.

Avaruuskaan ei ole enää raja. 

Paniikki valtaa kehon, 

Mieleni karkaa kehosta. 

Se pakenee kauas pois.

Aurinko laskee, pimeyden aaveet nostaa päätään, hymyilee kierosti. 

Loppu on lähellä. 

Ne aikoo tuhota mut tänään. 

Mä huudan apua,

Auttakaa mua ennen kuin on liian myöhäistä! 

Pelko yötä kohtaan kasvaa. 

Mä tunnen kuinka ne hirviöt liikehtii levottomasti.

Auta mua?

12.

Yö on saapunut, tunnen kuinka olennot hiipii varjoissa. Ne on tulossa tuhoamaan. 

Ei valo kanna näin pimeässä. Olennoilla on hyvä olla. Mä vapisen peloissani. Painajaisten yö on tulossa.  

Hiljaa istun sängyllä, koira nukkuu lattialla. Tästä tietää ettei pimeyden olennot ole todellisia, ne elää pääni sisällä. 

Aika ei kulu, uni ei tule. Shhh.. jos koitan vain olla hiljaa peiton alla? 

11.

Miksi mä oon? Kuka mä oon? 

Kun aurinko laskee, pimeän olennot saavat liikaa valtaa. Ne vaan hiipivät päiväsaikaan varjoissa, yöllä varjot valtaa koko maailman ja silloin, ne hyökkäävät, silloin olen heikoimmillani, ne pääsevät mustaamaan mieleni, jolloin aamulla, en jaksa enää hengittää. Mä taistelen päivästä toiseen, viikosta toiseen. Viikot vaihtuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Mulla ei ole elämää, se mitä muut sanovat elämiseksi, on mulle pelkkää taistelua. Mä olen aamuisin kuollut, illalla vielä kuolleempi. Mä väsyn päivä päivältä. Mä olen jo niin väsynyt, että olen valmis kuolemaan. Kuolema on ainut tie, pois tästä helvetistä jota elämäksi kutsutaan.
Musta tuntuu että joku kaunis hetki, kaikki muuttuu historiaksi.

Mä en ole ikinä ollut näin valmis.
En ikinä.
Tähdet tuikkivat mieleni taivaalla. Mä makaan pellolla odottaen että aikani on täynnä. Pian se tapahtuu. Nousen ylös ja tähdeksi muutun. Sitten mä olen poissa. Mua ei saa rukoilemallakaan takaisin. Mä odotan. Hiljaista avunpyyntöäkään ei enää kuulu. Mä en ole ikinä ollut näin tosissani. Mä olen luottanut ennen ihmisiin, luottanut että he auttavat, en enää. 
 

9.

Maailma on niin kaunis,
kuka niin sanoo?
Auringon laskuun on vain hetki enää aikaa. 
Pelkoa ilmassa, mitä sitten kun pimeä saapuu.
Istun vain yksin, pimeässä, kaikki muut alkaa nukkumaa, mä vapisen kuin haavanlehti.

Pimeys on jo peittänyt huoneen, jossa mun pitäisi nukkua.

Paha vaanii joka nurkassa. 

Älä astu lattialle, joku tulee ja tappaa sut. Pysy vaan sängyllä hiiren hiljaa. 

10.

Samat sanat valtaa paperin, 

mitä mä sille voin? samat ajatukset pääni valtaa, ei mikään muutu. 

Kaikki pyörii samaa kehää. 

Anna mun nukahtaa ikuiseen uneen.

Mä rukoilen etten näe seuraavaa auringon nousua.

Olen niin väsynyt, 

Niin rikki,

Niin voimaton.

Aurinko laskee, pimeys on tulossa. Mä pakenen, pakenen piiloon peiton alle. Pimeyden hirviöt on tulossa. 

Maailmani loppuu jos katson niitä silmiin, ne tappaa mut jos näen yhdenkin punaiset silmät.

Mä vajoan kuoleman kuiluun, katoan ikiajoiksi. Lakkaan olemasta samantien jos otan askeleenkin. Ei auta pakittaa, ei auta astua eteenpäin, kuolema ympäröi mua. 

Pelasta mut? Ei kukaan mua voi pelastaa. 

 

8.

 

Saanko luovuttaa ja enkelten luo lähteä?

Olisin enkeli kaunis valkoisilla, vahvoilla siivillä. Mä ottaisin sut suojiin siipieni, pitäisin sut turvassa. En antaisi pahan suhun enää koskea, pitäisin susta kiinni, en antaisi kenenkään sua vahingoittaa. Sitten kun aikasi täynnä on, odottaisin sua taivaanportilla, juoksisin luoksesi ja halaisin. 

7.

Saanko toivoa? 

Jos saan, niin haluaisin siivet puhtaan valkoiset. Jotka lennättäisi mut turvaan. Saisin olla turvassa tältä pahalta joka mua repii mukaansa kuiluun. 

Olen nyt siinä kuilun reunalla, 

 yksi askel eteen ja olen kuollut. Vai otanko askeleen taaksepäin ja yritän vielä...? 

Jos mä nyt peräännyn, saanko siltikään mitään apua? Palaanko vaan uudelleen tälle reunalle ja sama toistuu taas? 

6.

Hiljaisuus, 

Kaikki muut nukkuu. 

Koira liikehtii sängyn alla, 

Mä istun puhelimen kanssa,

Kuunnellen,

Riehuntaa, joku paiskoo jotakin raskasta esinettä pääni sisällä. 

Tunnen kuinka se tekee mieleni seiniin reikiä. Seinät ohuet, kuin paperia. Repeytyi riekaleiksi. Tässä mä istun silti, tyynenä. 

Yö on koittanut. 

Show alkaa, untenmaille muut meni, mä istun odottaen aamua. Odottaen että aurinko nousee, käskee pimeyden väistyä. 

Saan katsoa kuinka pimeys väistyy. 

Olla kuoleman väsynyt seuraavaan selviytymistestiin. Anella aamulta että olisi jo yö, että pääsisin vain nukkumaan. 

Jos pysyisin nyt 48 tuntia hereillä olisinko sitten niin väsynyt etten enää välittäisi tästä riehumisesta?