9.

Maailma on niin kaunis,
kuka niin sanoo?
Auringon laskuun on vain hetki enää aikaa. 
Pelkoa ilmassa, mitä sitten kun pimeä saapuu.
Istun vain yksin, pimeässä, kaikki muut alkaa nukkumaa, mä vapisen kuin haavanlehti.

Pimeys on jo peittänyt huoneen, jossa mun pitäisi nukkua.

Paha vaanii joka nurkassa. 

Älä astu lattialle, joku tulee ja tappaa sut. Pysy vaan sängyllä hiiren hiljaa. 

10.

Samat sanat valtaa paperin, 

mitä mä sille voin? samat ajatukset pääni valtaa, ei mikään muutu. 

Kaikki pyörii samaa kehää. 

Anna mun nukahtaa ikuiseen uneen.

Mä rukoilen etten näe seuraavaa auringon nousua.

Olen niin väsynyt, 

Niin rikki,

Niin voimaton.

Aurinko laskee, pimeys on tulossa. Mä pakenen, pakenen piiloon peiton alle. Pimeyden hirviöt on tulossa. 

Maailmani loppuu jos katson niitä silmiin, ne tappaa mut jos näen yhdenkin punaiset silmät.

Mä vajoan kuoleman kuiluun, katoan ikiajoiksi. Lakkaan olemasta samantien jos otan askeleenkin. Ei auta pakittaa, ei auta astua eteenpäin, kuolema ympäröi mua. 

Pelasta mut? Ei kukaan mua voi pelastaa. 

 

8.

 

Saanko luovuttaa ja enkelten luo lähteä?

Olisin enkeli kaunis valkoisilla, vahvoilla siivillä. Mä ottaisin sut suojiin siipieni, pitäisin sut turvassa. En antaisi pahan suhun enää koskea, pitäisin susta kiinni, en antaisi kenenkään sua vahingoittaa. Sitten kun aikasi täynnä on, odottaisin sua taivaanportilla, juoksisin luoksesi ja halaisin. 

7.

Saanko toivoa? 

Jos saan, niin haluaisin siivet puhtaan valkoiset. Jotka lennättäisi mut turvaan. Saisin olla turvassa tältä pahalta joka mua repii mukaansa kuiluun. 

Olen nyt siinä kuilun reunalla, 

 yksi askel eteen ja olen kuollut. Vai otanko askeleen taaksepäin ja yritän vielä...? 

Jos mä nyt peräännyn, saanko siltikään mitään apua? Palaanko vaan uudelleen tälle reunalle ja sama toistuu taas? 

6.

Hiljaisuus, 

Kaikki muut nukkuu. 

Koira liikehtii sängyn alla, 

Mä istun puhelimen kanssa,

Kuunnellen,

Riehuntaa, joku paiskoo jotakin raskasta esinettä pääni sisällä. 

Tunnen kuinka se tekee mieleni seiniin reikiä. Seinät ohuet, kuin paperia. Repeytyi riekaleiksi. Tässä mä istun silti, tyynenä. 

Yö on koittanut. 

Show alkaa, untenmaille muut meni, mä istun odottaen aamua. Odottaen että aurinko nousee, käskee pimeyden väistyä. 

Saan katsoa kuinka pimeys väistyy. 

Olla kuoleman väsynyt seuraavaan selviytymistestiin. Anella aamulta että olisi jo yö, että pääsisin vain nukkumaan. 

Jos pysyisin nyt 48 tuntia hereillä olisinko sitten niin väsynyt etten enää välittäisi tästä riehumisesta?  

5.

Kello lähellä puolta yötä, tyttö nukkunut vielä silmäystäkään, ystävä on huonossa kunnossa, todella huonossa. Hän nousee sängystä, nostaa ystäväänsä, se eloton on. Kyyneleitä nieleskellen kävelee sanomaan että L on kuollut. Hänelle  sanotaan, 

Nyt se on paremmassa paikassa. 

Sitten kyyneleet alkaa virtaamaan, eikö  hän muka hoitanut sitä hyvin?!

Pari päivää kuluu..

Verta valuu pitkin käsiä, se ei ole omaa verta, se on rakkaan ystävän. Tämä rakas ystävä oli eläin. Pieni jyrsijä. Samoin kuten L.

Pieni tyttö itkee, ja itkee.

 Näen sen sieluni silmin. Niin vierestä. 

Hän syyttää itseään, minä tapoin sen!

Pienen jyrsijän eloton ruumis kädellä, ystävä on nyt poissa, paikassa paremmassa. 

Ei auta isomman vihaiset puheet,

Murhaaja! 

Kaikuu tytön päässä. 

Silloin tyttö tiennyt ei, että se ei ole hänen ajatus, se on joku aivan muu. Joka on hänen elinikäinen ongelma.

4.

Ja niin, aurinko laskee.

 Saapuu yö, 

se painajainen, taas uusi selviytymistaistelu edessä. 

Kuka väsyy ja milloin? 

Se nähdään nyt. 

Mä juoksen. 

Juoksen niin kovaa kuin vain pääsen. Metsässä hirviöt alkaa heräillä, yö on saapunut. Kaikki hyvä, kaikki turvallinen painuu maan alle, piiloon, lepäämään. 

Mulla ei ole turvapaikkaa täällä. Mun on päästävä tielle, joka vie turvaan. 

Mä olen hento olento. Joka ei kestä pimeää, metsän siimeksessä joku vaanii aikoen hyökätä. 

Ne iskee täysillä, ne huutaa, riehuu. Heittelee mua kivillä. Lyyhistyn keskelle metsää, itkien, panikoiden, Mä kuolen jos jään tähän!

Jalat ei jaksa turvaan kantaa. Mun on hyväksyttävä kohtaloni, 

Jos tää tähän loppuu, tuothan haudalleni kukkia? 

Siinä samassa herään, hyppään lähes huutaen ylös, taas se painajainen sai vallan.

Se olikin vain unta.

3.

Aurinko laskee, kuu nousee. 

Taivas täyttyy pilvistä, vai onko se vain mun silmissä vika? 

Auringon aikaan uskaltaa metsässä liikkua, yöllä ei. Kuu sotkee ajatukseni ja suuntavaisto katoaa. 

Yöllä mä häviän, hauhdun pois, eikä mua silloin enää ole. 

Milloinkohan tää yö jää päälle, niin ettei aurinko enää nouse?

Milloin pimeys valtaa koko maailmani? 

Toivottavasti pian. Kuuluu pääni sisältä. Minä haluaisin elää, mutta sitten tulee hän, joka on meistä kaikista vahvin, kuolemaa ihannoiva. Hän on lihaa ja verta, kun läsnä on. 

Kuka olen? 

Vai olenko mikään? 

2.

Aurinko laskee taivaan rantaan, 

Pimeys rantautuu luokseni,

tunnen kuinka sydämeni hidastaa tahtia,

taivaan porteilla joku pitää hiljaa vahtia.

Mä lennän, heh, luokse enkeleiden, 

mietin asioita, jotka oli hyvin ennen kuin otin ne lääkkeet jotka mut hautaan vei. 

Antakaa mulle lupa rauhassa levätä, en halua enää päätänne vaivata, anteeksi, olen heikko, epätoivo vallan vei. 

¨Lapsi mielessäin itki, en halua kuolla vielä. 

Mutta nyt ei muu auta, kuolema on tullut mukaansa hakemaan, en ole koskaan ollut yhtä helpottunut, tuo hahmo mustassa viitassaan meidät hautaan vei.

Me ollaan enkeleitä vain.

Emme mitään suurempaa.

1.

Tik.... Tak...

maailmani sumenee joka kellon lyömällä..

Tik.. Tak...

olo kamaluuden huippu..

aurinko paistaa, mutta mä huudan pimeydestä

pelastakaa mut?

taivaalla lintu lentää, vai lentääkö kuitenkaan?

Hetki lyö.

Tik.. Tak...

Pimeys saapuu illan tullen, 

kuolema kuittaa.

Odotan hetkeä kaunista, niin hiljaista, 

kun sydämeni pysähtyy. 

En tunne pelkoa, kipuakaan, kun veitsi viiltää.

Veitsi ystävä, ainoa, ei koskaan hylkää.

Hetki kuoleman koita ei vielä.

huudan että ottaisiko pelastajani minut pian omakseen?

en kestä enää, heikko olen, myönnän sen.

 

Mielessäni mä lennän, 

lennän kauaksi  auringon laskuun, 

yritän ottaa auringon kiinni, tyhmää eikö?

Enhän mä sitä kiinni saa,

yritän kuitenkin ettei kuoleman hellä kosketus mua vielä saa.

Mä haluan pakoon, eihän mun aika jo täynnä oo? 

Mielessäni mä näen aaveet menneisyyden, 

punasilmäinen hirviö mua sieltä vaanii, tahtoo muistuttaa olemassa olostaan, saaden mut havittelemaan kuolemaa.

Kuolema lähestyy, pako ei enää kannata, lyyhistyn polvilleen, itkien, niin kovasti itkien, 

en ole vahva, en ole koskaan ollutkaan, Auta mua, mä en selviä tästä yksin.

 pelasta mut, auta mua.

Mutta miten auttaa kun apua haluava ei tiedä mitä apua haluaa?

Hiljaa, ole jo hiljaa!

Huuta joku, pääni sisällä vaiko ulkopuolella?

Aurinko laskee? 

Vaiko mieleni pimenee? 

Usva peittää maan? 

Vai onko se mielen tuotosta? 

Kehoni omani, vai jonkun muun?

Ympäristö tuttu vai täysin vieras?

Mitä mulle tapahtuu? 

Itkee tyttö pieni mielessäni, vai jossain ulkopuolella?

Kuka mä olen?  

Olenko minä olemassa, vaiko jonkun mielessä olemattomana?

Mistä milloinkin, palanen katoaa, ne on aukkoja mustia muistissa.

Mä katoan, vai todellisuus katoaa?